Keskiaikaisista itsesäälinnon munkkeista 2000-luvulle.

Joka vuosi Espanjassa, erityisesti Andalusiassa, ennen pääsiäissunnuntaita vietetään ilmiötä, jota ei voi kokea missään muualla maailmassa. Espanjalainen katolilaisuus juontaa juurensa vankasti keskiajalle, ja sen perinteet, joita voit nähdä tänään, ovat muuttuneet huomattavasti, mutta ovat silti uskomaton todiste yli 500 vuotta jatkuneesta uskonnollisesta kulttuurista, joka elää yhä. Maallikolle, tai kenelle tahansa, joka ei ole paikallinen, se on dramaattinen ja kunnioitusta herättävä näky. Se saa koko kaupungit pysähtymään useiksi päiviksi, synnyttää satoja miljoonia euroja taloudellista toimintaa ja tarjoaa identiteetin tunteen ja sosiaalisen rakenteen, joka läpäisee jokaisen Andalucian yhteiskuntatason, jopa näinä sosiaalisen median täyttäminä sekulaareina aikoina. En toista artikkelissani esittämiäni kuvauksia ensimmäisestä kohtaamisestani tämän tapahtuman kanssa vuonna 1992, joten tarkista todistusmateriaaliun täältä aloittelevan kannalta.

Espanja on katolinen maa, mutta suurelta osin maallinen, jossa on matala syntyvyysluku ja vaatimattomat kirkossa käyntiluvut. Ja silti joka vuosi pääsiäisenä se todistaa näennäisestä uskonnollisista intohimosta, massiivisesta osallistumisesta, ylenpalttisuudesta ja vaikutuksesta jokaiseen elämän osa-alueeseen. Sevilla, Málaga, Granada ja muut kaupungit muuttuvat lähes seisahduksiin, kun kadut ovat täynnä ihmisiä ja kulkueita aamusta aikaisiin tunteihin. Ravintolat ja baarit tekevät parhaat vuotuiset kauppansa, ja kaikki muut normaalit yritykset ovat ehdottomasti merkityksettömiä. Ulkopuolisen silmin on hämmästyttävää, miten uskonnollinen juhla voi hallita kaupunkia niin monena päivänä niin täysin.


Joten mistä tässä on kyse?

Olettaen ettet ole espanjalainen, ja todennäköisesti et edes katolilainen, se menee suunnilleen näin. Semana Santa tai Pyhä Viikko juhlistaa niitä seitsemää päivää, jolloin Jesus Nasaretilainen kulki voitokkaasti Jerusalemiin Palmusunnuntaina, julkiseen ristiinnaulitsemiseensa perjantaina ja ihmeelliseen ylösnousemukseensa ja katoamiseensa sunnuntaina. Koko tämä tapahtumien sarja juhlitaan katolisessa kirkossa Kristuksen kärsimyksenä. Siinä on mukana hänen tuskansa Getsemanen puutarhassa, kun hän tietää, mikä häntä odottaa, sekä viimeinen ehtoollinen hänen tovereidensa kanssa, jossa hän korostaa ehtoollista, katolisen rituaalin ydintä. Ja sitten hänen oikeudenkäyntinsä ja ristiinnaulitsemisensa. Se on dramaattista tavaraa varmasti, jopa epäuskoisen näkökulmasta. Kirkko on aina kunnioittanut tätä historiaa vuosisatojen ajan kehittyneiden messujen ja rituaalien sarjana. Yksi hyvin voimakas rituaali, joka kehittyi, oli tie ristille, via crucis. Tämä 14 tapahtuman sarja perustuu oletettavasti siihen todelliseen reittiin, jota Jesus kulki Kalvarian läpi Jerusalemin kaduilla. Kaikkialla katolilaiset edelleen paraativat ja kunnioittavat neljäätoista erilaista kuvaa tästä matkasta teloituspaikalle, oli se sitten seurakunnan kirkossa tai, kuten monissa Espanjan kaupungeissa, kuvat ovat hajallaan kaupungissa itse. Semana Santa -kulkue kunnioittaa näitä vaiheita, se kuljettaa kuvilla ristiinnaulitsemisesta ja neitsytäidin juhlimisesta, ja sen osallistujat kävelevät juhlallisesti, joskus seremonioitu vat itseään tunteja ja tunteja. Tronoja kantavat työläätahot puurtavat kiduttavassa fyysisessä rasituksessa. Prosessointi on kärsimistä, parannuksen tekemistä syntiensä tähden, ja tässä teossa, parannuksessa, koko kultilla on alkunsa. Mikä on poikkeuksellista, on se, että beskista munkkien itsensä ruoskaamisesta julkisesti 1300-luvulla Semana Santa kehittyi valtavaksi mini-yhteiskunnaksi, monimiljoonaiseksi eurojen liiketoiminnaksi ja kulttuurilliseksi ilmiöksi, jonka kautta miljoonat espanjalaiset määrittelevät itsensä.